Viime aikoina mediaan asti on noussut useita kosteusvaurio- ja vesivahinko-tapauksia suurissa, jopa juuri valmistuneissa, julkisen sektorin kiinteistöissä. Yksityishenkilöiden kärsimät vahingot harvoin pääsevät mediaan saakka, mutta vesivahinkojen vuosittaiset korvauskustannukset ylittävät vakuutusyhtiöiden mukaan jo palovahinkojen korvaukset.
Tilanteen parantamiseksi Sikkum Täsmäkuivaus on lähtenyt kehittämään vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja kuivaus-kustannusten laskemiseen pyrkivää uutta kuivaustekniikkaa sekä etämittausteknologiaa. Alusta asti mukana on ollut myös vankka halu kasvaa ja kehittää alaa — Nyt kehitystyön ja kasvutavoitteiden tueksi riensi myös KasvuOpen, jonka Kasvupolulle Sikkum juuri valittiin.
KasvuOpen tarjoaa yrityksille sparrausapua kotimaisten, eturivin asiantuntijoiden avulla. Lopulta polku johtaa valtakunnalliseen finaaliin, jossa 100 yritystä mittelöi miljoonan euron kehitysrahapalkinnosta. Kuudetta kertaa järjestettävään Pohjois-Savon Kasvupolkuun valittiin yhteensä 15 kasvupotentiaalisinta yritystä 48 hakijan joukosta. Valinnat pohjattiin kasvusuunnitelman skaalautuvuuteen, vientipotentiaaliin sekä innovatiivisuuteen.
Tänä vuonna KasvuOpen 2019 -ohjelmaan osallistuvat yritykset keskittyvät toimialoiltaan rakentamiseen, puunkorjuuseen, metallituotteiden valmistuksen, kalatuotteisiin, lasituotteisiin, sisustustekstiileihin, elintarvikkeiden valmistukseen, ohjelmisto- ja verkkokaupparatkaisuihin, asiantuntijapalveluihin sekä äänikorujen valmistukseen.
Sikkumille, kuten kaikille muille KasvuOpeniin osallistuville yrityksille, mukanaolo merkitsee lisäapua tuotekehitykseen ja kasvutavoitteiden saavuttamiseen. Ja kuka tietää, vaikka Suomen seuraava ykkös-vientituote olisi innovatiiviset rakenteiden kuivauksen seurannassa ja ohjaamisessa hyödynnettävät etämittausratkaisut.
Ystävällisin terveisin,
Tomi Lindström
perustaja, toimitusjohtaja
Sikkum Täsmäkuivaus
puh. 045 137 8820
tomi@sikkum.fi
Sikkum Täsmäkuivaus
Sikkum Täsmäkuivaus eli Sikkum Global Oy on sertifioiduista kosteusmittaus- ja vesivahinko-asiantuntijoista koostuva yritys. Yritys tarjoaa erilaisia kosteusmittaus-, kuivaus-, valvonta- sekä kosteudenhallintakoordinaattoripalveluita.
KasvuOpen
KasvuOpen tarjoaa sparraus apua kasvuyrityksille, missionaan tehdä suomalaisista maailman paras kasvuyrityskansa. Sparraukseen valitut yritykset saavat apua eri alojen asiantuntijoilta kahdenkeskisissä tapaamisissa. Prosessi kantaa nimeä Kasvupolku. Keskeisintä Kasvupolulla on yrityksen halu kasvaa ja kehittyä — Eniten tätä ilmentänyt yritys voittaakin lopulta jatkokehitykseen tarkoitetun miljoonan euron voittosumman valtakunnallisessa finaalissa.
Lisätietoa löydät osoitteesta https://www.kasvuopen.fi/